1.11.06

Maanjäristys

From Islanti 2006
Tänään keskiviikkona 1.11. klo 13:55:24 istuin kämpillä kirjoittamassa siitä, onko heavy metallin todistettu olevan vaarallista nuorille (Mercyful Faten Don`t Break the Oath -levyä kuunnellen), kun talo tärähti. Vesilasi ja pullot pöydälläni helähtivät. Mitä pirua, ajattelin.

Maanjäristyshän se, 5,0
Richterin asteikolla. Suomen suurimmat järistykset ovat olleet tätä luokkaa. Islantilaismittakaavassakin järistys oli sen verran merkittävä, että päivälehti Morgunblaðið noteerasi sen nettisivuillaan 28 minuuttia itse jyräyksen jälkeen. Järistys tapahtui merellä, 8 km Flateyn saaresta kaakkoon (ks. oheinen kartta) 8,9 kilometrin syvyydessä. Voimakkaimmin se havaittiin läheisessä Húsavíkin taajamassa. Tiedot tapahtuneesta löytyivät tuoreeltaan Islannin meteorologisen laitoksen fysiikan osaston maanjäristyssivuilta.

Miltä se tuntui? Eipä mitenkään mullistavalta, aivan kuin joku olisi lämännyt oven kiinni aivan vieressäni täydellä voimalla. Lattia tärähti hieman ja se oli siinä. Ei rikkoutuneita ikkunoita, ei pudonneita tauluja. Yläkerran asukit jopa luulivat ilmiön johtuneen oven kiinni paiskaamisesta. Maanjäristykseksi keikauksen arvasi kuitenkin siitä, että mitään täräyksen selittävää ääntä ei kuulunut.

Näköjään se hevi on vaarallista.

Sää 1.11. klo 21:20. Taivas melkein kauttaaltaan pilvinen, lämpötila 1,5 astetta pakkasella.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Aika rankkaa! Mietin juuri missä me oltiin järistyshetkellä... Oltaiskohan juuri oltu ilmassa kohti Reykjavikiä. Vaiko jo perillä siellä..? Harmi, olisi ollut mukavaa tuntea tärinää jalkojensa alla!

15:45  

Lähetä kommentti

<< Home