30.10.06

Talvea ja autiutta

From Islanti 2006
Autius ja hiljaisuus. Maanantaina 23.10. seisoin Euroopan suurimmaksi autiomaaksi sanotun alueen, Islannin sisämaan, laidalla. Massiiviselle Askja-kraatterille johtava F88-tie oli virallisesti suljettu, "impassable for normal vehicles" sanoi tielaitoksen tiedote. Sulkupuomin kiersivät kuitenkin monet renkaanjäljet, joten pakko oli kokeilla. Kyseisen tien loppuun ajaminen ei ole kesälläkään mahdollista millä tahansa ajoneuvolla, matkalla kun pitää ylittää muutama joki. Asumattomilla ylämailla kännykästä ei ole apua, sillä niiden kuuluvuus rajoittuu taajamien ja tieden liepeille. Näin ollen Askja jäi tällä kertaa näkemättä, koska ajatus lumeen juuttumisesta keskelle karua ja autiota Islantia ilman kunnon reissuvermeitä ja suksia ei hirveämmin kiehtonut.

Aivan tyngäksi islantilais-autiomaan maistaminen ei kuitenkaan jäänyt. Ennen lumisen osuuden alkamista tietä pääsi etenemään kohtuullisen helposti jokusen kilometrin. Tämän reitin verrelle sattui Hrossaborg, kymmenisentuhatta vuotta vanha kraatteri. Komea paikka sekin. Maisema koostui auringon paikoitellen valaisemasta lumisesta aavasta ja horisontissa väijyvistä vuorista. Ja hiljaisuudesta, se on ehtymätön luonnonvara noilla tienoilla. Kunnes joku keksii markkinoida sitä turisteille, jotka sen lopulta rikkovat. Luontomatkailun ratkaisematon ongelma. Tämä kuva kertoo samasta asiasta.

Ei, en ollut yrittämässä autiomaan valloitusta normaalilla henkilöautolla. Alla oli Hyundain Santa Fe -maasturinkaltainen, joka osoitti jälleen sen, että avustava neliveto ei korvaa ns. oikeaa nelivetoa.

Kun ajaa Akureyristä kolmisenkymmentä kilometriä ykköstietä länteen Reykjavikin suuntaan, kohtaa komean piikkivuorimaiseman Öxnadalur-laaksossa. Aurinkoisella kelillä kyseisissä maastoissa saa vietettyä mukavasti muutaman tunnin patikoiden ja näkymiä ihaillen. Merkittyjä reittejä alueella ei ole, eikä niitä juuri kaipaakaaan. Kannattaa vain pitää mielessä, että kelit voivat muuttua äkkiä ja näkyvyys lähtöpaikkaan kadota sumun ja pilvien ansiosta.

Kuvagalleriani jatkeena on tässä tekstissä linkitettyjen ohella myös muita uusia kuvia, kannattaa käydä tutustumassa.

Sää 30.10. klo 10:00. Puolipilvinen, aurinko pilkistelee. Lämpötila plus yksi, viime viikon lumipeite on sulanut käytännössä kokonaan.

25.10.06

Lyhyt ura troolarilla

From Islanti 2006

Ei tullut meikäläisestä kalastajaa islantilaiselle troolarille, sen verran keikkuva laiva keikutti sisuskaluja. Eyjafjörður-vuonon ja Pohjoisen jäämeren taitekohta tarjosi kohtuullista aallokkoa paatillemme, joka taas aiheutti epämääräisen olon moiseen tottumattomalle.

Ensimmäiset tunnit kuluivat tiiviisti kannella ja komentosillalla laivan toimintoja seuratessa. Kysessä oli nk. pohjatroolari, jonka perässä kulkeva trooli ui nimensä mukaan pohjassa ja kerää saaliinsa sieltä. Useimmiten merestä nousee turskaa ja koljaa, mutta myös puna-ahvenia ja kissakaloja saattaa näkyä. Syvyys seilaamillamme tienoilla oli sadan metrin luokkaa.

Saaliin puolesta retki oli antoisa. Troolista nousseista koljista saimme fileoida niin monta kuin vain jaksoi, ja tarttui mukaan myös muutama puna-ahven- ja kampela-file. Täytyy hieman syödä vanhoja sanoja tässä yhteydessä - ei siinä koljan maussa mitään vikaa ole, kunhan vain saa syödäkseen tarpeeksi tuoretta. Reissun anti rahdattiin kämpille, pyöriteltiin jauhoissa, paistettiin voissa ja nautittiin hyvällä ruokahalulla.

Sää 25.10. klo 20:30. Eilisiltana alkanut lumisade toi maahan noin 25 cm:n lumipeitteen. Lämpötila tällä hetkellä +1 ja lisää lunta/räntää luvassa.

18.10.06

Pikakuulumiset

From Islanti 2006
Suomalaisvieraiden, retkien ja koulutöiden ansiosta olen viettänyt aikaa koneen ääressä viime viikolla vain vähän, joka on suurimmilta osin hyvä asia. Tässä tiivistettynä tuoreimmat tapahtumat:

-Jos olet turisti, jonka täytyy nähdä Islanti viidessä tunnissa Reykjavikista, Golden Circle on suositeltava vaihtoehto. Kyseisen reitin varrella sijaitsevat
Þingvellir-kansallispuisto, Geysir, Gullfoss-putous ja Kerið-kraatteri. Kyllä, se kirjoitetaan kraatteri. Hassu kieli tämä suomi.

-Húsavíkin suunnalla liikkuvan kannattaa tutustua valasmuseoon, joka on vaikuttava. Sen lähistöllä sijaitseva fallologinen museo on myös mielenkiintoinen, omalla tavallaan. Kyse ei ole mistään vitsillä kyhätystä vehjenäyttelystä, vaan se on aivan oikea museo.

Näissä kaikissa vierailin kuluneen viikon aikana, ja niistä löytyy kuvia kansion häntäpäästä.
Huomenna on luvassa päivä troolarilla kalastajien matkassa. Mainittakoon muuten, että islantilainen kalastaja voi tienata bruttona 2000 euroa viikossa, eikä kymppitonnin kuukausiansiokaan ole mahdoton. Jos päivitykset loppuvat tähän, olen vaihtanut alaa ja siirtynyt niittämään turskaa.

Sää 18.10. klo 16:30. Ajoittain hentoja lumikuuroja, puolipilvistä. Lämpötila juuri ja juuri plussalla. Vähänkin korkeammilla paikoilla talvi, taajamassa ei ihan.

9.10.06

Opintotuki: jotain syötävääkö?

- Voitko kuvitella, noille suomalaisille maksetaan jo muutenkin ilmaisesta opiskelusta, ja sitten ne paskiaiset kehtaavat vaatia vielä lisää rahaa, selitti islantilainen vastavalmistunut luokanopettaja kanadalaiselle vaihto-opiskelijalle.
- Kunhan ne(suomalaiset) vain pääsevät kouluihinsa, niin ne roikkuvat siellä niin kauan kuin vain voivat imeäkseen pyhästä opintotukilehmästä kaiken mahdollisen maidon.

Edellinen on vapaa käännös keskustelusta, tai ehkä enemmän avautumisesta, joka tuli mieleeni, kun luin Hesarin uutista opintotuki-mielenosoituksesta tänään. Kyseisen näkökannan esittäjä perustaa näkemyksensä kymmenen kuukauden oleskeluun ja opiskeluun Suomessa.

Islannissa sen paremmin kuin Kanadassakaan ei tunneta opintotukea, opintolaina sitäkin paremmin. Islannissa opinnot ovat sentään ilmaiset, päinvastoin kuin Kanadassa. Kanadalainen opiskelijakollegani selitti, että valmistuvilla on yleisesti noin 60 000 Kanadan dollarin velat pelkästä opiskelusta.

Asiaa voi katsella toki toiseltakin kantilta. Islannissa ainakin korkeakoulutetuilla, kuten melkein kaikilla muillakin, on täystyöllisyys. Akureyrin yliopistossa on jonkin sortin opiskelijapula, käytännössä kuka tahansa vähääkään kiinnostunut ylioppilas pääsee sisään. Eipä täällä tunnu edes olevan tarvetta millekään opintotuelle. Kanadan tilanteesta en tiedä tarpeeksi sitä selittääkseni.

Hyvää mielenosoituspäivän ja opintosyksyn jatkoa, arvon suomalaiset kollegat.

8.10.06

Meren antimia, ja vähän maankin osa 2

Kalastus ja kalankasvatus ovat elintärkeitä Islannin taloudelle, vaikka pankkitoiminta ja IT-ala ovatkin kasvattaneet rooliaan rajusti viime vuosina. Olikin erittäin mielenkiintoista vierailla Fiskey-nimisessä firmassa, joka on maailman merkittävimpiä Ruijan pallaksen (engl. halibut) kasvattajia. Ruijan pallashan on sellainen kampelan tyylinen litteä kala. Kasvattamon kaikissa huoneissa ei saanut kuvata, etteivät yrityksen liikesalaisuudet leviä pahimalle kilpailijalle, norjalaisille.

Mielenkiintoista antia Dalvíkin kotiseutumuseosta. Nähtävillä oli tuttujen liikkumisvälineiden vanhoja versioita - lumikengät ja sukset. Myös jääkarhu oli näytillä, tosin se ei ehkä sovi täysin kotiseutumuseon konseptiin.

On luonnossa liikkujan ja jylhistä maisemista nauttivan paratiisi, että parin kilometrin päässä "kotoa" voi nauttia tällaisista tai tällaisista maisemista.

Sää 8.10. klo 22:10. Sateinen, kuten koko viikonloppuna. Lämpötila +6, kohtalainen tuuli. Kuten uusimmista kuvista voi havaita, ei vielä lunta.

Meren antimia, ja vähän maankin osa 1

Posted by Picasa
Ja katso, merestä nousi kolja. Sitä narrataan seuraavalla tavalla: siimaa saa olla aika lailla, sillä koljat ja turskat majailevat pohjassa, ja syvyyttä on ainakin 50 metriä. Siiman päässä on paino ja kolme koukkua sekä joitain jigin tyyppisiä houkuttimia. Koukkuun syötti (vaikkapa pikkukalan pää) ja koko hoito pohjaan. Vavalla tehtävä liike on kuin pilkkimistä, tosin liikeradat ja varusteet ovat kymmenkertaiset. Jos ja kun kala nappaa, sitä saa kelata hetken aikaa ylös.

Kuvia ja mainetta

Yksi urakka on takana: olen saanut vihdoinkin enemmän Islanti-kuviani verkkoon kaikkien nähtäväksi. Kuvakansio tämän linkin takana. Kansio löytyy jatkuvasti myös oikean laidan linkit-luettelosta. Päivittelen kansiota suunnilleen samaan tahtiin kuin tätä blogiakin. Googlen ilmaispalvelut ovat vertaansa vailla, tämä Picasaweb ja satelliittikuvaohjelma Google Earth esimerkkeinä mainittakoon. Kiitos heille. Suosittelen katsomaan kuvia slideshow-toimintoa käyttäen.

Tämä blogi sai ensimmäisen julkisen mainintansa Image.fi -sivustolla. Tästä saan kiittää herra Artturi Krögeriä, joka pitää kyseisessä paikassa mielenkiintoista blogia. Toivottavasti satunnaisetkin vierailijat saavat aivoituksistani jotain iloa tai hyötyä - siihen ainakin pyrin.

4.10.06

Päivän kuva


Tältä näytti Akureyrin kaupunki tänään iltapäivällä vesiltä käsin kuvattuna. Kuvaussuunta länteen. Keli oli mitä mainioin, mutta kalaa ei tullut - vielä. Olimme Islannin luonto ja geologia -kurssin kanssa tutustumassa kalankasvatukseen ja merinäytteiden keräämiseen. Sen verran täytyy vetää kotiin päin, että kotimaiset valkolihaiset kalat kuha ja siika ovat selvästi myös valkolihaista koljaa paremman makuisia. Kun turska nappaa, raportoin sen mausta.

Sää 4.10. klo 21:00. Puolipilvinen ja selkeä, lämpötila +6. Lupailivat jotain lumensekaista viikonlopuksi, saapa nähdä.

Blogia päivitettäessä kuunneltu tänään Amorphiksen
Story (10th Anniversary) -kokoelmaa. Toimii.

Islannista ja islantilaisista: osa 1

Tällä kertaa enimmäkseen islantilaisista. Millaisia ovat tämän saarivaltakunnan asukkaat sen pohjoisissa ja koillispuolen osissa? Varoitus: saattaa sisältää stereotypioita ja raakoja yleistyksiä.

Ensimmäinen havainto on ihmisten avuliaisuus ja ystävällisyys, siis silloin, kun kysyy jotain. Toinen selkeästi esille tuleva asia on varsinkin nuoren sukupolven mainio englannin kielen taito. On tuskin liioiteltua sanoa, että täällä voi puhua englantia paikassa kuin paikassa. Aina on joku, joka osaa. Pohjoismaalaisuus näkyy paikallisissa samoina piirteinä kuin suomalaisissakin: vaikka ollaan mukavia ja vaikka osataan kieltä, ei olla suuna päänä joka paikassa. Ollaan hieman hiljaisia ja omissa oloissa, eikä käytetä englannin kohteliaisuussanoja joka välissä. Paitsi tietenkin humalassa, jolloin kaikki osaavat ja tietävät kaiken.

Islantilaiset ovat myös rentoa kansaa. Rentoa siinä mielessä, että "mitäpä kaikesta turhia stressaamaan, kyllä asiat lutviutuvat". Asenteessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta useimmin se ilmenee silloin, kun ihmiset ilmaantuvat paikalle myöhässä tai tulevista tapahtumista on mahdotonta saada tietoa ("en osaa sanoa, täytyy katsoa...) Nämä ilmenevät varsinkin opiskelijan maailmassa. Liekö tähän rentoon asenteeseen syynä pitkä historia luonnon armoilla eristyksissä elämisessä. Pari sataa vuotta sitten minnekään ei ollut talvella kiire.

Siis: ystävällistä, kielitaitoista ja rentoa porukkaa nämä saarelaiset. Lieveilmiöistä ei kannata välittää.

2.10.06

Sijainti


Muutama sana sijainnista, missä ollaan? Tämä on satelliittikuva alueesta noin yleensä. Tämän linkin takana on tarkempi taajamakartta, johon olen tehnyt muutamia tarkennuksia. Asuinpaikka on merkitty punaisella pisteellä, jota osoittaa punainen nuoli. Kartan ylälaidassa olevan punainen ympyrä osoittaa yliopistoa. Alalaitaan olen lisännyt pohjoissuuntanuolen, koska tässä tapauksessa karttapohjoinen ei ole ylhäällä. Onkin mielenkiintoista, että monet paikalliset turistikartat on käännetty ilmeisesti luettavuuden parantamiseksi pohjoissuunnasta välittämättä. Joissain kartoissa pohjoisnuoli on, joissain ei. Ja tämä ei ole ainoa ero Suomen ja Islannin välillä. Siksi aloitankin tällä viikolla näiden erojen havainnoinnin Islanti vs. Suomi -sarjassa, jota julkaisen tässä blogissa. Pysykää kuulolla.

Mäksylle, Puusaarelle ja muille upseeriherrasmiestovereille: kiitoksia kommenteista. Koottu isku järjestettäneen ensi keväänä. Palataan siihen tuonnempana. Jos joku ihmettelee, miksi laitan usein kaksi eri postausta melkein samaan aikaan, syy on se, että viime aikoina on ollut ongelmia pitkien tekstien lähettämisen kanssa. Ei toimi, pitää pilkkoa. Yritän myös saada lähiaikoina enemmän kuvia verkkoon.

Sää 2.10. klo 12.10. Lämpötila +4. Aurinkoista ja pilvetöntä. Aamuinen sankka sumu on hälvennyt.

Tuparit

Lauantaina oli tupaantuliaisten aika, johan tässä kämpässä on viisi viikkoa asuttukin. Niin, mikä on tämä kämppä? Asun Gula Villan (keltainen talo) nimisessä rakennuksessa, joka majoittaa kesäisin turisteja ja talvisin opiskelijoita. Talossa on kolme kerrosta ja kymmenen huonetta, asukkaita tällä hetkellä yhdeksän. Joka kerroksessa on omat keittiö- ja wc-tilansa. Asukkaita on Islannista, Kanadasta, Latviasta, Venäjältä, Puolasta ja Suomesta. Mikäs täällä asustellessa, mukava paikka.

Lauantai-illan pirskeissä oli paikalla yllä mainittujen kansallisuuksien lisäksi itävaltainen ja ruotsalainen sekä paljon paikallisia. Tupa oli täynnä. Illan erikoisuuksiin kuului ehdottomasti paikallisen herkun(?), mädän haikalan, maistaminen. Joka kansallisuudella tuntuu olevan omat epäilyttävät erikoisruokansa (vrt. lipeäkala, mämmi), mätä hai on Islannin versio. Kun kalapaketti avattiin, en ollut edes kyseisessä huoneessa, mutta hajusta pystyi saman tien päättelemään, että haita on tarjolla. Haju ei kuitenkaan ollut äärimmäisen paha, vaikka voimakas olikin. Entä maku sitten? Muutamalla ensimmäisellä puraisulla ei mitään. Sitten hetken jauhamisen jälkeen uskomattoman kitkerä maku, joka tulee huuhtoa alas paikallisella kuminalla maustetulla viinalla(Brennivin). Eivät olleet kummatkaan mitään herkkua. Sen sijaan suomalainen Jaloviina tuntui maistuvan myös muille kansallisuuksille.